"Keskelle kartanoa paastyansa kyyristyi han maahan ja koetteli siina jaatynytta ruohoa. Niinkuin olisi saanut kaarmeen piston, hyppasi han siita ylos ja huudahti: 'Herra Jumala! kaikki on mennyt.' Sitten han lahti kayda horjumaan portaita kohden, joille ei hanella ollut woimaa nousta muuten kuin nelinkontin."Halla on kulkenut lapi pitajan ja tuhonnut sadon. Perheen sokea isa on menettaa toivonsa kuinka han nyt ruokkii monipaisen lapsikatraansa? Isa saa kuitenkin kannustusta yllattavalta suunnalta: perheen poika tietaa, ettei toivosta saa luopua."Halla-aamuna" on Pietari Paivarinnan kertomus uskosta ja yhdessa parjaamisesta. "Elaman havainnoita I" sisaltaa lisaksi kertomukset "Uudistalo", "Mokin Maiju" ja "Noidan rangaistus". "Elaman havainnoita" on Paivarinnan kymmenosainen sarja, joka ilmestyi WSOY:n kustantamana vuosina 18801889. Sarjan osat kuvaavat tavallisen kansan elamaa Pohjanmaalla.-