Kylman sodan vuodet Vuosisata-trilogian paatososassa.
Kylma sota, joka koko ajan uhkasi muuttua kuumaksi, Yhdysvaltain kansalaisoikeusliike ja hipitkin taustana Ken Follettin vetavalle lahihistorialle.
Maailma muuttui 1960-luvulla - Kuuban kriisi ja svengaavan Lontoon minihameet mahtuvat samalle vuosikymmenelle. Perheet eri puolilla maailmaa ajautuvat myos historian pyorteisiin. Neuvostoliitossa Tania Dvorkin riitaantuu veljensa Dimkan kanssa, joka on kommunistisen puolueen nousevia tahtia. Yhdysvalloissa George Jakes, nuori juristi, osallistuu mustien kansalaisoikeusliikkeeseen. Ita-Saksassa opettaja Rebecca Hoffmanin pikkuveli pakenee Berliinin muurin yli lanteen ja sisko jaa Stasin kynsiin.
Ken Follett on aikamme tunnetuimpia kirjailijoita, ja hanen Vuosisata-trilogiansa on kaannetty yli kolmellekymmenelle kielelle. Follettin kirjailijanura alkoi jo 1970-luvulla jolloin han vain 27-vuotiaana julkaisi ensimmaisen kansainvalisen bestsellerinsa, Neulansilman. Siita lahtien hanen huolelliseen taustatyohon, eeppisiin juonenkaanteisiin ja psykologisesti uskottaviin henkilohahmoihin perustuvat romaaninsa ovat kerta toisensa jalkeen nousseet bestsellereiksi.