Ennen Newtonin luonnontieteellisiä teorioita oli yleisesti ottaen täysin hullua edes kuvitella, että todellisuuden taustalta voisi löytyä matemaattinen rakenne, puhumattakaan että ihminen voisi siitä mitään ymmärtää, saati että hän voisi rakentaa sen perustalle teknologiaa, joka konkreettisesti edistäisi ihmisten hyvinvointia ja vähentäisi työn määrää. Aistein havaittava entropian lakien alainen todellisuus ei suinkaan sisällä mitenkään itsestään selvää lupausta siitä, että näkyvän aistitodellisuuden taustalla vallitsisi jokin pysyvämpi ja korkeampi matemaattinen järjestys, joka olisi yhtäältä tyystin aistiemme ulottumattomissa, mutta toisaalta järkemme keinoin saavutettavissa, puhumattakaan siitä, että ihminen voisi jotenkin hyötyä tuosta tiedosta ja valjastaa sen avulla luonnon salaiset voimat omaan käyttöönsä. Vaikka ajatus aistitodellisuuden takaisen perustavamman, ajattoman ja järkiperäisen todellisuuden tason olemassaolosta olikin Newtonin aikalaisille vieras, ei se välttämättä ollut sitä muinaisille korkeakulttuureille - toisin kuin nykyajassa annetaan helposti ymmärtää. Riippumatta siitä, palaammeko länsimaisen korkeakulttuurin alkujuurille antiikin Kreikkaan ja ensimmäisiin suuriin filosofeihin, esisokraatikkoihin, vai kuljemmeko vielä vuosituhansia heitäkin varhaisempiin aikoihin, aina muinaiseen Egyptiin asti, törmäämme joka tapauksessa aina täsmälleen samankaltaisiin kuvauksiin maailmankaikkeuden metafyysisestä perusjärjestyksestä ja kahdesta rinnakkain toimivasta todellisuuden tasosta. Näissä kuvauksissa maailmankaikkeus koostuu yhtäältä siitä jokapäiväisestä aistein havaittavasta arkitodellisuudesta, jossa jatkuvasti elämme, mutta toisaalta myös sen taustalla vaikuttavasta aistein havaitsemattomasta, abstraktista ja järkiperäisestä todellisuuden tasosta, joka pysyttelee jatkuvasti aisteiltamme piilossa, mutta jonka korkeasti järjestäytyneen luonteen ihminen saattaa tavoittaa järkensä keinoin, ja jonka ajattomia lakeja ja universaaleja periaatteita hän kykenee kuvailemaan matematiikan kielellä. Muinaisen metafyysisen perusjärjestyksen puitteissa ensin mainittu tunnettiin nimellä kaaos. Jälkimmäisestä käytettiin nimeä kosmos. Kosmos ja Totuuden Tie on kaksiosaisen Kaaos ja Kosmos -kirjasarjan päätösosa. Se on suoraa jatkoa kirjasarjan ensimmäiselle osalle, mutta toimii mainiosti myös itsenäisenä teoksena.