Nelja puhuttelevaa, yllattavaa tarinaa, joissa onnen pilkahdukset ovat yhta voimallisia kuin tuonpuoleisen kauhut.
Humoristinen, kypsa, jopa hella kuulostaako Kauhun kuninkaalta? Saatat yllattya. Lyhyen muodon mestari Stephen King ei turhaan ole maailman kuuluisin kirjailija. "Herra Harriganin puhelin" sisaltaa klassisen koston haudan takaa, mutta varsinaiset helvetin portit aukaisee pieni, kiiltava Applen logolla varustettu kapine. "Rotassa" tavoitellaan kirjallista kuolemattomuutta ja irvaillaan Jonathan Franzenille. "Mita enemman verta" saa Mersumiehesta tutun Holly Gibneyn katsomaan sensaationnalkaista uutisvakea uusin silmin. "Chuckin elama" pohtii, mika ihmiselle on loppujen lopuksi tarkeaa.
Stephen King (s. 1947) on amerikkalaisen nykykirjallisuuden suurimpia tarinankertojia. Hanen ensimmainen romaaninsa Carrie ilmestyi 1974, minka jalkeen han on kirjoittanut yli 60 kirjaa, jotka ovat kaikki olleet maailmanlaajuisia myyntimenestyksia. Kingin teosten pohjalta on tehty lukuisia televisiosarjoja ja elokuvia. Useita merkittavia kirjallisuuspalkintoja voittaneelle Stephen Kingille myonnettiin vuonna 2018 American PENin sananvapauspalkinto. Han asuu Mainessa vaimonsa, kirjailija Tabitha Kingin kanssa. Heidan poikansa Joe Hill ja Owen King ovat myos kirjailijoita.