Kaivauksissa ja tutkimuksissa nousee jatkuvasti esiin viitteita julmista taisteluista, umpihulluista hallitsijoista ja hurjista teloitusmenetelmista. Ajalta, jolta ei ole kaytettavissa kirjallisia lahteita, saadaan tietoja arkeologien loytojen perusteella. Nuolenkarjet, korut ja ruukunpalaset ovat jo vuosisatojen ajan valottaneet menneisyytta, mutta varhaisten kulttuurien vaiheista on ollut vaikeaa saada varmaa tietoa. Nyt arkeologit ovat kehittaneet uudenlaisia menetelmia, joilla on muun muassa onnistuttu analysoimaan entista tarkemmin Luoteis-Euroopasta loytyneita, hyvin sailyneita suoruumiita. Seuraavaksi yritetaan selvittaa niin Valimeren alueen kuin Aasiankin varhaisten sivilisaatioiden tuhon syita. Ja sita mukaa kun muinaiset salaisuudet paljastuvat, myos nykyiset kasitykset tarunhohtoisesta Atlantiksesta ja Troijan tuhosta joudutaan punnitsemaan uudelleen. Mielenkiintoisia lukuhetkia!-