Yon maagiset tunnit Tokiossa kuvattuna niin kuin vain Murakami osaa.
Aika ja tila, muistot ja todellisuus kietoutuvat yhteen tarinassa kahdesta sisaresta, loputtomasta unesta ja Tokion yon kummallisista kulkijoista. Siskoista vanhempi, Eri, on vaipunut outoon uneen eika heraa lainkaan. Nuorempi Mari valvoo kaiken aikaa ja lukee yolla ravintolassa, kunnes hanta tulee hairitsemaan ensin jazzmuusikko ja sitten kiinalainen rakkaushotellin emanta. Samaan aikaan Eri-sisko liikkuu unessaan maailmojen valilla. Lapi yon kello kulkee vaajaamatta kohti aamua ja unenomaisten tapahtumien langat kietoutuvat yhteen. Murakami kuljettaa henkiloitaan todellisuuksien valilla taianomaisella otteella.
Haruki Murakamia (s. 1949) on jo ehditty verrata ties kehen: Austeriin, Salingeriin, Chandleriin, Borgesiin. Japanissa hanen kirjoistaan otetaan miljoonapainoksia ja han on siella etenkin nuorten lukijoiden suosikki. Myos Murakamin kansainvalinen suosio on huikea, ja yha useampi uskoo, etta jonain paivana han viela saa Nobel-palkinnon.