Salaperainen saari

Tallaisia lauseita kajahteli Tyynen meren aarettomain ulappain
ylapuolella kello nelja iltapaivalla maaliskuun 23. p:na 1865.

Mainittuna vuonna nousi paivantasauksen aikana hirmuinen koillismyrsky.
Ilmapuntari laski silloin 710 millimetriin! Rajumyrsky raivosi yhta
mittaa maaliskuun 18:nnesta 26:nteen tehden suunnatonta tuhoa
Amerikassa, Euroopassa ja Aasiassa kolmetuhatta kilometria levealla
vyohykkeella, joka ulottui 35. asteelta pohjoista 40. asteelle
etelaista leveytta. Kokonaisia kaupunkeja raunioitui, taloja sortui,
haaksirikkojen luku nousi useihin satoihin, tuhansia ja taas tuhansia
ihmisia joutui surman suuhun.

Samaan aikaan kun maalla ja merella tapahtui tallaisia vaurioita,
esitettiin ylailmoissa vahintaan yhta kauhea murhenaytelma.

Siella kiiti hurjistuneitten tuulten kynsissa ilmapallo 160 kilometrin
tuntinopeudella, keskella sumuksi pirstoutuneen veden sakeita usvia,
kieppuen ympari kuin kurimuksessa. Gondolissa istui viisi miesta.

Mista pallo tuli? Eihan se toki liene lahtenyt liikkeelle myrskyn
raivotessa, hirmumyrskyn, jota oli kestanyt viisi paivaa!

Sumu oli niin tihea, pilvet niin sankat, etteivat pallossa olevat
oikein osanneet erottaa, oliko paiva vai ilta. Korkealla ylailmoissa
kiitaessaan he eivat tienneet, olivatko maan vai meren kohdalla. Vasta
kun aaltojen pauhu alkoi kuulua heidan korviinsa, he tiesivat pallon
laskeutuvan vetta kohti ja koettivat keventaa sita heittamalla ulos,
mita voivat.

Aamun sarastaessa myrsky naytti hiukan vaimenevan, vaikka rajusti tuuli
yha vielakin puhalsi. Paivemmalla alkoi sumu pallon alapuolelta
halveta, mutta samalla huomasivat ilmassa purjehtijat pallon yha
pyrkivan laskeutumaan. Puolenpaivan aikana heitettiin viimeisetkin
painavat esineet gondolista, mutta siita ei ollut apua kuin hetkeksi.
Alla moyrysi meri; maata ei silman kantamissa, ei luotoa, ei
kallionkielekettakaan. Pallo laheni lahenemistaan pohjattomia syvyyksia
kiitaen yha tuulen mukana koillisesta lounaaseen.

He kulkivat kohti tuhoansa.

Kello kahden tienoissa ei pallo enaa ollut kuin hiukan toista sataa
metria merenpinnan ylapuolella. Silloin kajahti tarmokas aani, jossa ei
kuulunut pelon varahdystakaan:

-- Joko kaikki on heitetty ulos?

-- Ei! Viela on sakillinen rahaa, kymmenentuhatta frangia kullassa.

-- Heita mereen!

Raskas sakki katosi syvyyteen.

-- Nouseeko?

-- Hiukan, mutta pian se painuu alas jalleen.

-- Eiko enaa ole mitaan?

-- Ei rahtuakaan.

-- Onpa!... Onhan gondoli.

Tama oli todellakin viimeinen keino painon keventamiseksi. Viipymatta
matkustajat kiipesivat pallon renkaan ylapuolelle. Gondolin koydet
hakattiin poikki, gondoli putosi mereen, ja pallo ponnahti puolituhatta
metria ylemmaksi. Verkon silmukoista kiinni pidellen matkustajat
katselivat allansa pauhaavia syvyyksia.

He olivat tehneet voitavansa, mutta edelleen pihisi kaasua ulos pallon
halkeamista, joita oli mahdoton tukkia.

Jumala yksin voi heidat enaa pelastaa.

Paitsi viitta ihmista oli verkon silmukoissa kuudeskin elava olento,
nimittain koira, joka pysytteli lahella isantaansa.

Äkkia koira haukahti.

-- Top vainuaa jotain, virkkoi eras matkustaja.

Heti sen jalkeen kuului toinen, karkea aani:

-- Maata nakyvissa.

Lounaassa haamotti todellakin ylankoinen maa, mutta sinne oli
puolisataa kilometria, eika ollut toivoakaan paasta sinne viela
runsaaseen tuntiin. Ja ties kulkiko pallo juuri maan kohdalle ja
riittaisiko siina enaa kaasua sinne asti! Tuskallisia kysymyksia...

Kello neljan tienoissa pallo laskeutui aivan lahelle merenpintaa. Jo
parskahtelivat suunnattomien aaltojen vaahtoharjat verkon silmukkoihin,
jo kulki pallo poukahdellen

Dettagli