Yhdysvaltalainen filosofian professori George Herbert Mead tunnetaan sosiaalipsykologian klassikkona ja tieteenalan eraana perustajana. Hanen kehittelemansa symbolinen interaktionismi pyrkii vastaamaan mekanistisen ja mittaavan ihmistutkimuksen ongelmiin ja haasteisiin. Ärsykkeista ja reaktioista muodostettujen selitysmallien korvaaminen vuorovaikutuksellisella ihmiskasityksella on luonut perustaa tietoiselle ja toimivalle ihmiselle. Meadin pragmatismin kautta avautuu nakoala kielen alkuperan ja persoonan synnyn kysymyksiin. Meadilainen ajattelu on vaikuttanut muun muassa sosiaaliseen konstruktionismiin ja laadullisiin tutkimusmenetelmiin. Tassa kirjassa pohditaan, mita ovat minuus, persoona ja itse. Mita eroa on tajunnalla ja tietoisuudella? Miten mieli ja merkitykset poikkeavat toisistaan? Kuinka kieli ja kulttuuri ovat syntyneet, ja mista ihmisen psyykkiset kyvyt kertovat? Lisaksi analysoidaan ihmiskuvan kriiseja. Samalla kun filosofia on painottunut kielentutkimukseen ja systeemiteoreettiseen tieteenfilosofiaan, yhteiskuntatieteet ovat ottaneet ihmistutkimuksen paikan. Jos ihmista ja toimintaa koskevia kysymyksia tarkastellaan aina vain yhteisolliselta kannalta, katoaa peruste, miksi yhteisia asioita on olemassa. Teot ja toiminta nojaavat kuitenkin yksiloiden ratkaisuihin ja valintoihin. Filosofian tohtori Jukka Hankamaki tarkastelee Meadin naturalismia kriittisesti ja vertailevasti: rakentaen ihmiskasitysta, jossa on otettu huomioon ihmisen biologinen, psyykkinen ja sosiaalinen olemus. Tuloksena on yhteiskuntateoria, joka puolustaa minuudesta maailmaan suuntautuvaa, aktiivista ja toiminnallista ensimmaisen persoonan filosofiaa. 11.5, 14.01, 30.13