Hedelmallisyys: Romaani

Pienessa talossa metsan rinteessa, jossa he olivat asuneet kohta
kuukauden, oli Mathieulla sina aamuna kiire ehtiakseen kello seitseman
junaan, jolla han joka paiva meni Janvillesta Pariisiin. Kello oli jo
puoli seitseman, ja heidan talostaan oli runsaasti kaksi kilometria
Janvilleen. Sitten tuli kolmen neljannestunnin matka ja viela vahintain
kolme neljannesta meni kaydessa pohjoiselta rautatieasemalta de
Grenellen bulevardille, niin etta han ei ennattanyt konttooriinsa
tehtaalle ennenkuin noin puoli yhdeksan seutuvilla.

Han oli jo suudellut lapsia, jotka onneksi nukkuivat, silla he eivat
koskaan tahtoneet paastaa hanta menemaan, vaan kietoivat pienet katensa
hanen kaulaansa, nauroivat ja suutelivat hanta. Kun han nyt akkia tuli
makuuhuoneesen, oli hanen vaimonsa Marianne viela vuoteessa, mutta
hereilla ja puoleksi istuvassa asennossa. Marianne oli vetanyt uutimen
syrjaan; koko sateileva toukokuun aamun valaistus tulvasi sisaan ja
verhosi hanen neljankolmatta vuotiaan terveen ja kukoistavan ihanuutensa
iloiseen paivanpaisteesen. Mathieu, joka oli kolmea vuotta vanhempi,
jumaloitsi vaimoaan.

"Minulla on kiire, lemmikki, mina pelkaan myohastyvani junasta. -- Niin,
koeta nyt tulla toimeen; sinullahan on viela kolmekymmenta souta?"

Marianne nauroi, ja han oli ihastuttava paljaine kasivarsineen ja
komeine hajallaan olevine hiuksineen. Ainaista rahanpuutetta, joka oli
heidan uudessa taloudessaan, kesti han iloisella mielella. Han oli
mennyt naimisiin seitsentoista vuotiaana, Mathieu kahdenkymmenen, ja
heilla oli jo nelja lasta.

"Meillahan on viimeinen paiva tanaan, ja sina saat illalla palkkasi.
Huomenna mina maksan pikkuvelat Janvillessa. Ainoastaan Lepailleurin
laskut --maidosta ja munista -- ovat ikavia, he nayttavat aina silta
kuin luulisivat, etta heita tahdotaan pettaa. Kolmekymmenta souta,
rakkaani! Silla me elamme hyvasti."

Han yha hymyili ja ojensi Mathieuta kohden jantevat, valkeat
kasivartensa tavalliseen jaahyvaisten ottoon.

"Mene nyt, koska sinulla on kiire. Mina tulen sinua odottamaan illalla
pienen sillan luokse."

"Ei, ei, mina tahdon, etta sina menet maata. Sinahan tiedat, ett'en mina
voi olla Janvillessa ennenkuin puoli kaksitoista, ja silloinkin taytyy
minun ehtia junaan neljannesta yli kymmenen. Oh, tallaista paivaa! Minun
on taytynyt luvata Morangereille syoda aamiaista heidan luonaan, ja
illalla pitaa Beauchêne paivalliset eraalle ostajalleen ja minun taytyy
olla mukana. Mene sina vaan maata ja nuku kuin kiltti lapsi, kunnes mina
tulen."

Marianne pudisti hymyillen paataan, mutta ei luvannut mitaan.

"Äla unohda menna isannan luokse sanomaan, etta lasten kamarin katto
vuotaa", muistutti han. "Vaikka tuo monia miljoonia omistava herrasvaki
Séguin du Hordel vuokraa meille tallaisen harakanpesan kuudesta sadasta
frankista, niin emmehan sentaan tahdo kastua lapitse kuin paljaan
taivaan alla."

"No, tuonhan mina varmaankin olisin unohtanut. Mutta nyt mina menen
heidan luokseen, sen lupaan."

Ja Mathieu kietoi kasivartensa Mariannen vyotaisten ympari,
jaahyvaishetki piteni, silla han ei tahtonutkaan lahtea. Marianne
nauroi taas ja vastasi hanen suuteloihinsa. Heidan rakkautensa oli
tervetta, voimakasta ja iloista, he olivat kasvaneet toisiinsa kaikista
olemuksensa juurista, he olivat yksi ruumis ja yksi sielu.

"Kas niin, lemmikki, mene nyt. Älaka unohda sanoa Constancelle, etta
ennenkuin han muuttaa maalle, pitaa hanen tulla tanne Mauricen kanssa."

"Kylla, kylla mina sanon siita hanelle. Hyvasti nyt iltaan asti,
lemmikki."

Mutta Mathieu tuli viela takaisin, likisti Mariannen lujasti rintaansa
vasten ja painoi hanen huulilleen pitkan suutelon, johon tama lampimast

Dettagli