Hedelmällisyys: Romaani

Pienessä talossa metsän rinteessä, jossa he olivat asuneet kohta
kuukauden, oli Mathieullä sinä aamuna kiire ehtiäkseen kello seitsemän
junaan, jolla hän joka päivä meni Janvillestä Pariisiin. Kello oli jo
puoli seitsemän, ja heidän talostaan oli runsaasti kaksi kilometriä
Janvilleen. Sitten tuli kolmen neljännestunnin matka ja vielä vähintäin
kolme neljännestä meni käydessä pohjoiselta rautatieasemalta de
Grenellen bulevardille, niin että hän ei ennättänyt konttooriinsa
tehtaalle ennenkuin noin puoli yhdeksän seutuvilla.

Hän oli jo suudellut lapsia, jotka onneksi nukkuivat, sillä he eivät
koskaan tahtoneet päästää häntä menemään, vaan kietoivat pienet kätensä
hänen kaulaansa, nauroivat ja suutelivat häntä. Kun hän nyt äkkiä tuli
makuuhuoneesen, oli hänen vaimonsa Marianne vielä vuoteessa, mutta
hereillä ja puoleksi istuvassa asennossa. Marianne oli vetänyt uutimen
syrjään; koko säteilevä toukokuun aamun valaistus tulvasi sisään ja
verhosi hänen neljänkolmatta vuotiaan terveen ja kukoistavan ihanuutensa
iloiseen päivänpaisteesen. Mathieu, joka oli kolmea vuotta vanhempi,
jumaloitsi vaimoaan.

"Minulla on kiire, lemmikki, minä pelkään myöhästyväni junasta. -- Niin,
koeta nyt tulla toimeen; sinullahan on vielä kolmekymmentä souta?"

Marianne nauroi, ja hän oli ihastuttava paljaine käsivarsineen ja
komeine hajallaan olevine hiuksineen. Ainaista rahanpuutetta, joka oli
heidän uudessa taloudessaan, kesti hän iloisella mielellä. Hän oli
mennyt naimisiin seitsentoista vuotiaana, Mathieu kahdenkymmenen, ja
heillä oli jo neljä lasta.

"Meillähän on viimeinen päivä tänään, ja sinä saat illalla palkkasi.
Huomenna minä maksan pikkuvelat Janvillessä. Ainoastaan Lepailleurin
laskut --maidosta ja munista -- ovat ikäviä, he näyttävät aina siltä
kuin luulisivat, että heitä tahdotaan pettää. Kolmekymmentä souta,
rakkaani! Sillä me elämme hyvästi."

Hän yhä hymyili ja ojensi Mathieutä kohden jäntevät, valkeat
käsivartensa tavalliseen jäähyväisten ottoon.

"Mene nyt, koska sinulla on kiire. Minä tulen sinua odottamaan illalla
pienen sillan luokse."

"Ei, ei, minä tahdon, että sinä menet maata. Sinähän tiedät, ett'en minä
voi olla Janvillessä ennenkuin puoli kaksitoista, ja silloinkin täytyy
minun ehtiä junaan neljännestä yli kymmenen. Oh, tällaista päivää! Minun
on täytynyt luvata Morangereille syödä aamiaista heidän luonaan, ja
illalla pitää Beauchêne päivälliset eräälle ostajalleen ja minun täytyy
olla mukana. Mene sinä vaan maata ja nuku kuin kiltti lapsi, kunnes minä
tulen."

Marianne pudisti hymyillen päätään, mutta ei luvannut mitään.

"Älä unohda mennä isännän luokse sanomaan, että lasten kamarin katto
vuotaa", muistutti hän. "Vaikka tuo monia miljoonia omistava herrasväki
Séguin du Hordel vuokraa meille tällaisen harakanpesän kuudesta sadasta
frankista, niin emmehän sentään tahdo kastua läpitse kuin paljaan
taivaan alla."

"No, tuonhan minä varmaankin olisin unohtanut. Mutta nyt minä menen
heidän luokseen, sen lupaan."

Ja Mathieu kietoi käsivartensa Mariannen vyötäisten ympäri,
jäähyväishetki piteni, sillä hän ei tahtonutkaan lähteä. Marianne
nauroi taas ja vastasi hänen suuteloihinsa. Heidän rakkautensa oli
tervettä, voimakasta ja iloista, he olivat kasvaneet toisiinsa kaikista
olemuksensa juurista, he olivat yksi ruumis ja yksi sielu.

"Kas niin, lemmikki, mene nyt. Äläkä unohda sanoa Constancelle, että
ennenkuin hän muuttaa maalle, pitää hänen tulla tänne Mauricen kanssa."

"Kyllä, kyllä minä sanon siitä hänelle. Hyvästi nyt iltaan asti,
lemmikki."

Mutta Mathieu tuli vielä takaisin, likisti Mariannen lujasti rintaansa
vasten ja painoi hänen huulilleen pitkän suutelon, johon tämä lämpimäst

Dettagli