Kapteeni Grantin lapset

Heinakuun 26. paivana 1864 viiletti komea huvipursi navakassa
koillistuulessa taytta hoyrya Pohjois-Kanaalin laineilla, Skotlannin ja
Irlannin valisessa salmessa. Englannin lippu liehui kokkamaston
kahvelissa; suurmaston paassa oli sininen merkkiviiri, johon oli
kultaneuloksin ommeltu kirjaimet E.G. ja niiden ylapuolelle
herttuakruunu. Huvialuksen nimi oli _Duncan_: sen omistaja oli lordi
Glenarvan, yksi niista kuudestatoista Skotlannin paarista, jotka
istuvat Ylahuoneessa, ja koko Isossa-Britanniassa kuuluisan Thamesin
kuninkaallisen purjehduskerhon arvokkaimpana pidetty jasen.

Lordi Edward Glenarvan oli laivassa nuoren vaimonsa, lady Helenan, ja
eraan serkkunsa, majuri MacNabbsin seurassa.

Vastikaan valmistunut _Duncan_ oli ollut tekemassa koematkaansa
muutamia meripeninkulmia Clyden lahden suulta ja nyt palaamassa
Glasgowiin; Arranin saari kohosi jo nakopiiriin, kun tahystajamatruusi
ilmoitti valtavan suuren kalan seuraavan laivan vanavedessa. Kapteeni
John Mangles lahetti heti lordi Edwardille tiedon tasta tapauksesta.
Lordi nousi perakannelle majuri MacNabbsin kanssa ja kysyi, mita
kapteeni ajatteli tasta otuksesta.

-- Toden sanoakseni, teidan jalosukuisuutenne, vastasi John Mangles, --
luulen etta se on isohko hai.

-- Hai nailla rantavesilla! Glenarvan huudahti.

-- Epailematta, kapteeni vastasi; -- erasta hailajia tavataan kaikissa
merissa ja kaikilla leveysasteilla. Se on vasarahai, ja pahastipa
erehtyisin, ellei tuo ole yksi niita veijareita! Jos teidan
jalosukuisuutenne suostuu ja lady Glenarvania ehka huvittaa katsella
mita merkillisinta kalastusta, niin saamme pian nahda, mika se on.

-- Mita te siihen sanotte, MacNabbs? lordi Glenarvan lausui majurille;
-- yrittaisimmeko?

-- Miksei, jos teita huvittaa, majuri vastasi tyynesti.

-- Muuten, John Mangles jatkoi, -- naita kauheita petoja ei saa kyllin
paljon havitetyksi. Kayttakaamme tilaisuutta hyvaksemme, teidan
jalosukuisuutenne, se olisi samalla jannittava naytelma ja hyva tyo.

-- Tehkaa niin, John, lordi Glenarvan sanoi.

Sitten han lahetti sanan lady Helenalle, joka saapui perakannelle
tosiaankin sangen halukkaana katselemaan tata jannittavaa kalastusta.

Meri oli suurenmoisen kaunis; sen pinnalla saattoi helposti seurata
hammastyttavan joustavana sukeltelevan ja heittelehtivan hain nopeita
liikkeita. John Mangles antoi maarayksiaan. Matruusit heittivat aluksen
oikeanpuolisen laidan varppeiden yli lujan koyden, jonka paassa oli
pyorykoukku, johon syotiksi oli pantu valtava silavankimpale. Vaikka
hai viela oli viidenkymmenen metrin paassa, se vainusi ahneena tarjotun
tayn. Se lahestyi nopeasti huvipurtta. Sen karjesta harmaat, juuresta
mustat evat loivat laineita ankarasti, samalla kun sen pyrsto piti sita
tarkoin suorassa suunnassa. Sen lahetessa nakyivat suuret, ulkonevat,
himoa kiiluvat silmat ja sen kaantyessa valahti ammottavassa kidassa
nelinkertainen rivi hampaita. Sen paa oli suuri ja muistutti varren
paassa olevaa kaksipuolista vasaraa. John Mangles ei ollut erehtynyt;
se oli haisuvun ahnain kala, englantilaisten vasarahai, provencelaisten
juutalaiskala.

_Duncanin_ matkustajat ja laivamiehet tarkkailivat jannittyneina hain
liikkeita. Pian kala oli koukun ulottuvilla; se kaantyi selalleen
voidakseen paremmin hotkaista sen, ja valtava kimpale katosi sen
avaraan kitaan. Samalla se itse kahlehti itsensa voimakkaasti
nytkaisemalla koytta, ja matruusit alkoivat hilata sita ylos isonraa'an
paahan sovitetun taljan avulla. Hai teki ankaraa vastarintaa
tuntiessaan itseaan kiskottavan pois luontaisesta elinpiiristaan. Mutta
sen voima taltutettiin. Juoksusolmulla varustettu koysi saatiin
solutetuksi pyrston ymparille tek

Dettagli