Kapteeni Grantin löytyminen

Nyt jos koskaan oli kapteeni Grantin etsijöillä syytä epätoivoon, kun
heiltä puuttui yhdellä kertaa kaikki? Missä päin jatkaa etsintöjä?
Kuinka tutkia uusia maita? _Duncania_ ei enää ollut, eikä myöskään
voitu edes heti palata kotimaahan. Niinpä siis näiden jalomielisten
skotlantilaisten yritys oli epäonnistunut. Rauennut! Surullinen sana,
jota rohkea ihminen ei tunnusta, mutta Glenarvanin täytyi kuitenkin
kohtalon lyömänä tunnustaa, ettei alusta ja uhrautuvaa työtä voitu enää
jatkaa.

Mary Grantilla oli kylliksi mielenlujuutta ollakseen näissä oloissa
lausumatta isänsä nimeä. Hän salasi tuskansa, ajatellen onnetonta
surmansa saanutta laivamiehistöä. Tyttären tunne väistyi, ja hänestä
juuri tuli se ystävätär, joka nyt lohdutti lady Glenarvania tämän
lohdutettua häntä niin monta kertaa aikaisemmin! Hän alkoi ensimmäisenä
puhua Eurooppaan palaamisesta. John Mangles ihaili häntä, nähdessään
hänet niin rohkeana ja kohtaloon alistuvana, ja aikoi vielä viimeisen
kerran puhua kapteenin hyväksi, mutta Mary kielsi sen katseellaan ja
sanoi myöhemmin:

-- Ei, herra Mangles, ajatelkaamme niitä, jotka ovat uhrautuneet. Lordi
Glenarvanin on palattava Eurooppaan!

-- Te olette oikeassa, neiti Mary, John Mangles vastasi, -- niin hänen
pitääkin tehdä. Englannin viranomaisten tulee myös saada tietää
_Duncanin_ kohtalo. Mutta älkää silti kokonaan luopuko toivosta.
Mieluummin kuin että lopettaisimme aloittamamme etsiskelyt, jatkan
niitä vaikka yksinäni! Minä löydän kapteeni Grantin tai sorrun sitä
yrittäessäni!

John Mangles antoi näin vakavan lupauksen. Mary otti sen vastaan ja
ojensi nuorelle kapteenille kätensä ikään kuin sopimuksen
vahvistukseksi. John Manglesin puolelta se oli koko hänen elämänsä
uhraus, Maryn puolelta loppumatonta kiitollisuutta.

Tämän päivän kuluessa lähtö päätettiin lopullisesti. Heidän tuli
viipymättä pyrkiä Melbourneen. Seuraavana päivänä John meni
tiedustelemaan lähdössä olevia laivoja. Hän toivoi, että kulkuyhteys
Edenin ja Victorian pääkaupungin välillä oli vilkas.

Mutta siinä hän pettyi. Laivoja oli vähän. Kolme tai neljä
Twofold-lahdella ankkuroivaa alusta oli seudun koko kauppalaivastona.
Yksikään ei ollut menossa Melbourneen tai Sydneyhin tai Point of
Walesiin. Mutta vain näissä kolmessa Australian satamassa Glenarvan
olisi tavannut Englantiin meneviä laivoja, sillä mainittujen paikkojen
ja emämaan välillä _Peninsular Oriental Steam Navigation Company_ pitää
säännöllistä laivaliikettä.

Mitä oli näin ollen tehtävä? Pitikö jäädä odottamaan jotakin laivaa?
Sitä voisi kestää kauan, sillä Twofold-lahdessa ei ole vilkasta
liikettä. Kuinka moni laiva meneekään ohitse tänne poikkeamatta!

Hyvän aikaa mietittyä ja väiteltyä Glenarvan oli jo vähällä päättää
lähteä Sydneyhin rannikkotietä, kun Paganel teki ehdotuksen, jota
kukaan ei ollut odottanut.

Maantieteilijä oli puolestaan myös käynyt Twofold-lahdella. Hän tiesi,
että ei ollut mahdollisuutta päästä Sydneyhin ja Melbourneen. Mutta
kolmesta ulkosatamassa ankkuroivasta laivasta yksi aikoi lähteä
Aucklandiin, Ikana-Mauin, Uuden Seelannin pohjoisen saaren
pääkaupunkiin. Ja Paganel ehdotti, että vuokrattaisiin tämä alus ja
lähdettäisiin Aucklandiin, josta olisi helppo palata Eurooppaan
Peninsular Companyn laivoilla.

Tämä ehdotus otettiin vakavasti harkittavaksi. Paganel puolestaan ei
tuonut esiin syitä ja todisteluja, joita hänellä tavallisesti oli niin
runsaasti. Hän tyytyi ilmoittamaan asian ja lisäsi, että matka kestäisi
vain viisi tai kuusi päivää. Australian ja Uuden Seelannin väliä ei
todella olekaan kuin noin tuhat meripeninkulmaa.

Omituisesta sattumasta Auckland sattui olemaan juuri sillä samalla 37.
leveysast

Dettagli