Amanda Gorman on Yhdysvaltain historian nuorin presidentin virkaanastujaisissa esiintynyt runoilija. Hanen lausuntansa Joe Bidenin ja Kamala Harrisin virkaanastujaisissa teki siihen asti melko tuntemattomasta Gormanista valittomasti koko maailman puheenaiheen. 22-vuotias runoilijasensaatio todisti runouden voiman: han valloitti kansakunnan ja valoi uutta toivoa kuulijoihin ympari maailman.
Kirja sisaltaa virkaanastujaisrunon kokonaisuudessaan. Gorman ammentaa afrikkalaisamerikkalaisen spoken word -runouden perinteesta ja painottaa sanomaa yhtenaisyydesta ja jalleenrakentamisesta vaikean ajan jalkeen. Runo yhdistelee henkilokohtaista ja koko kansakuntaa koskettavaa: orjista polveutuva, yksinhuoltajan kasvattama musta tytto voi paatya lausumaan presidentille runoa ja haaveilla itsekin presidenttiydesta.
Kukkula jolle kiipeamme juhlistaa runouden voimaa ja uutta toivon aikakautta Esipuheen on kirjoittanut Oprah Winfrey.
Amanda Gorman (1998) on Yhdysvaltain historian nuorin presidentin virkaanastujaisissa esiintynyt runoilija ja ensimmainen henkilo, jolle on myonnetty arvonimi National Youth Poet Laureate. Han on runoilija ja aktivisti, jonka tekstit kasittelevat mm. rotu- ja ymparistokysymyksia seka sukupuolten tasa-arvoa. Gorman on ollut esilla Today Show'ssa, PBS Kids - ja CBS This Morning -ohjelmissa seka New York Timesissa, Voguessa, Essencessa ja O-lehdessa. Han on valmistunut Harvardin yliopistosta ja asuu synnyinkaupungissaan Los Angelesissa. Gormanilta ilmestyy myohemmin vuonna 2021 myos laajempi, virkaanastujaisrunon mukaan nimetty runokokoelma The Hill We Climb and Other Poems, jonka Tammi julkaisee suomeksi.