Hiuksia nostattava matka tahtikultin pimealle puolelle.
Roy Grace rocktahden pakkomielteisen ihailijan jaljilla.
Amerikkalaisella elokuvatuottajalla, Larry Brookerilla, on kasissaan elokuvaprojekti, joka voi lopultakin olla hanen suuri lapimurtonsa. Maailmankuululle rocktahdelle, Gaialle, paarooli elokuvassa lupaa hanen epatoivoisesti kaipaamaansa uskottavuutta nayttelijattarena ehka jopa Oscar-palkinnon. Kuvauspaikaksi valitulle Brightonille suuri Hollywood-elokuva merkitsee valtavaa PR-nostetta, jonka arvoa ei voi rahassa mitata.
Rikosylikomisario Roy Gracelle elokuvaprojekti on vain toteutumistaan odottava katastrofi. Hanet on maaratty suojelemaan Gaiaa, joka on uhattu tappaa, mikali han ottaa elokuvaroolin vastaan. Ensimmainen murhayritys tapahtuu jo ennen kuin tahti lahtee kotoaan kohti Englantia.
Brittijannityksen mestarin Peter Jamesin Roy Grace -dekkarisarjassa seurataan brightonilaispoliisin rikostutkimuksia ja hanen ajoittain traagisia tapahtumia sisaltavaa yksityiselamaansa. Kuolema kulkee kulisseissa on vangitsevan sarjan kahdeksas, itsenainen osa. Roy Grace -dekkareista tehdaan Englannissa suosittua televisiosarjaa, jota esitetaan myos Suomessa
Peter James on yksi maailman suosituimmista rikoskirjailijoista. Han toimii laheisessa yhteistyossa Sussexin poliisin kanssa,
ja hanen kirjojaan on kiitetty siita, etta ne tarjoavat ainutlaatuisen autenttisen nakoalan nykyaikaiseen poliisityohon. James on palkittu yli 40 kirjallisuus- ja aanikirjapalkinnolla, ja hanen kirjojaan on kaannetty perati 38 kielelle ja myyty jo yli 30 miljoonaa kappaletta.