Eksentrinen suku, skotlantilainen kartano ja yksi murha
Beth Cowan-Erskinen esikoisteos Loch Down Abbey on tunnelmallinen suljetun paikan murhamysteeri Skotlannin ylamailla
1930-luvulla mystinen kulkutauti leviaa Skotlannin nummiseuduilla. Inverkillenin vanha ja arvokas suku on kuitenkin enemman huolissaan sukukartanonsa Loch Down Abbeyn siisteydesta ja palvelusvaen moitteettomuudesta, kun he ovat lukittautuneet kartanoonsa kulkutaudin ulottumattomiin.
Vaarat eivat kuitenkaan jaa kartanon seinien ulkopuolelle, kun perheen paa, Inverkillenin lordi, loytyy kuolleena salamyhkaisten tapahtumien seurauksena. Poliisi julistaa tapauksen onnettomuudeksi, mutta taloudenhoitaja rouva MacBain ei ole asiasta lainkaan yhta varma. Muiden keskittyessa joutenoloon han alkaa selvittaa tapahtunutta omien toidensa lomassa, tietenkin.
Beth Cowan-Erskinen esikoisromaani Loch Down Abbey on oikea herkkupala Agatha Christien ja Downton Abbeyn ystaville seka murhamysteeri, joka heittaa lukijan keskelle salaisuuksien vyyhtia Skotlannin ylamaan hamyisia nummia.
Beth Cowan-Erskine syntyi Yhdysvalloissa, mutta avioliiton kautta han paatyi osaksi hullunkurista skotlantilaista sukua, jonka sukupuu ulottuu kauemmas historiaan kuin koko Yhdysvaltojen olemassaolo. Cowan-Erskine kirjoitti esikoisromaaninsa Loch Down Abbey koronapandemian eristyksen aikana toiveenaan paasta nain pakoon liiallisia suvun kissanristiaisia. Suunnitelma kuitenkin epaonnistui, ja nyt koko suku kiistelee siita, kuka nayttelee ketakin romaanin mahdollisessa filmatisoinnissa. Cowan-Erskine kirjoittaa parhaillaan jatkoa esikoiskirjalleen. Loch Down Abbey ilmestyy suomeksi kesakuussa 2023.