Naisten aarreaitta

Denise tuli jalkaisin Saint-Lazaren asemalta, jonne hän oli kahden
veljensä kanssa saapunut Cherbourg'in junassa kolmannen luokan kovalla
penkillä vietetyn yön jälkeen. Hän talutti kädestä nuorempaa, Pépétä,
ja Jean tuli perästä. Kaikki kolme olivat matkasta uupuneita ja
vaelsivat aran ja neuvottoman näköisinä keskellä suunnatonta Pariisia
tarkastellen nenä pystyssä talojen seiniä ja joka kadun kulmauksessa
kysellen Michodièrenkatua, jonka varrella heidän setänsä Baudu asui.
Mutta kun he lopulta joutuivat Gaillonin aukiolle, tyttö pysähtyi äkkiä
hämmästyksen valtaamana.

-- Voi! hän sanoi, -- katsopa, Jean!

He jäivät siihen ihmeissään seisomaan kylki kyljessä. He olivat mustiin
puettuina, heidän piti kuluttaa loppuun isän kuoleman johdosta ostetut
surupuvut. Tyttö, kaksikymmenvuotias, ikäisekseen sangen hintelä,
asultaan köyhä, kantoi toisessa kädessään kääröä tukien toisella
viisivuotiasta pientä veljeään, joka riippui hänen käsivarressaan.
Hänen takanaan seisoi toinen veli, kuudentoista vanha, kookas ja komea
poika, käsiään heilutellen ja kurkistellen hänen olkapäänsä takaa.

-- Siinäpä vasta tavaratalo! Denise jatkoi hetken vaiti oltuaan.

Heidän edessään kohosi Michodièren- ja Neuve-Saint-Augustininkadun
kulmassa mahtava muotitavara- ja vaatekauppa, jonka näyteikkunat
leimusivat vilkasvärisinä lokakuun haaleassa ja kalpeassa valossa.
Saint-Rochin tornissa kello löi kahdeksan, ja katukäytävillä
liikkui vain Pariisin varhaista väkeä, virastojen ja liikkeiden
pikkuvirkailijoita, jotka riensivät konttoreihinsa, ja emännöitsijöitä,
jotka juoksivat ostoksilleen. Tavaratalon ovella kaksi kauppa-apulaista
viimeisteli tikapuilla seisten villakankaiden näytteillepanoa, ja
Neuve-Saint-Augustininkadun puoleisessa näyteikkunassa toinen apulainen
laskosteli siroihin poimuihin sinistä silkkikangasta. Talosta, jossa ei
vielä ollut ostajia ja johon henkilökunta tuskin oli saapunut, kuului
kuhinaa kuin heräävästä mehiläispesästä.

-- Peijakas! sanoi Jean. -- Komeampi on kuin sinun muotikauppasi. Ei
tuollaista Valognes'issa ollut.

Denise pudisti päätään. Hän oli palvellut kaksi vuotta Cornaillen
liikkeessä, pikkukaupungin hienoimmassa muotikaupassa, ja tämä
tavaratalo, jonka hän nyt äkkiarvaamatta näki ja joka hänen silmissään
oli suunnaton, paisutti hänen sydäntään ja sai hänet liikuttuneena
unohtamaan kaiken muun. Kulmauksessa Gaillonin aukiolle avautuva ovi,
joka oli kokonaan peililasia, ulottui välikerrokseen saakka keskellä
muhkeita, kullalle loistavia koristeveistoksia. Kaksi naispatsasta,
povi paljaana ja pää kallellaan pitivät ylhäällä kilpeä _Naisten
Aarreaitta_. Tämän kummaltakin puolen alkoivat näyteikkunat pitkinä
jonoina Michodièren- ja Neuve-Saint-Augustininkaduille anastaen paitsi
kulmarakennusta neljä vasta ostettua ja sisustettua taloa, kaksi
oikealla, kaksi vasemmalla puolella. Denisestä tavaratalo näytti
jatkuvan loppumattomiin, katosi silmänkantamattomiin pohjakerroksen
näyteikkunoineen ja välikerroksessa sijaitsevine toimistoineen, joiden
elämää ja toimintaa kadullakävijä saattoi seurata peili-ikkunoista.
Ylhäällä neiti silkkipuvussa teroitti lyijykynää, ja hänen vieressään
kaksi hänen toveriaan levitteli samettipukuja.

-- Naisten Aarreaitta, Jean luki nauraen rakkausasioihin perehtyneen
nuorukaisen ylpeätä ja raikasta naurua. Hänellä oli jo ollut
kokemuksensa Valognes'issa. -- Näppärä nimi, vai mitä? jatkoi hän. --
Saa ihmiset juoksemaan!

Mutta Denise näytti vajonneen ajatuksiinsa keskioven tavarapaljouden
edessä. Siinä oli oven ulkopuolella, jopa katukäytävällä kokonainen
vyöry huokeahintaisia tavaroita, jotka houkuttelivat ohimeneviä ja
joiden ääreen täytyi pysähtyä. Yläkerroksista

Dettagli