Humoristista ja sydanta lammittavaa todellisuutta!
Rakastettu Kaisa-sarja kuvaa perheen arkea ja muutoksia tomeran ja pohtivan pienen tyton silmin, helposti luettavana ja hauskasti kuvitettuna.
Kaisan arki on asettunut uomiinsa uudessa kodissa isan ja Sirkan kanssa. Mutta kun Sirkka kertoo odottavansa vauvaa, Kaisaa alkaa pelottaa, ettei hanelle olekaan enaa tilaa. Han paattaa lahtea kotoa pois! Onneksi matkalla tulee vastaan tuttu talonmies Laine, joka ei paljoa puhua pukahda, mutta on sitakin parempi lapsen huolien kuuntelija. Kaisa alkaa ymmartaa, etta perheessa ei muutostenkaan keskella kukaan jaa rannalle! Kotiin palaajan lammin vastaanottokin sen todistaa.
Monipuolinen kirjailija Tapani Bagge onnistuu lastenkirjoissaan kuvaamaan lapsen valitonta tapaa aistia ja hahmottaa maailmaa. Kaisasta kertova Kylassa-kirja voitti vuonna 2005 Arvid lydecken -palkinnon, ja Maalla oli Finlandia Junior -ehdokas vuonna 2010. Kolme ensimmaista Kaisa-kirjaa julkaistiin yhteisniteena vuonna 2014. Kuvittaja, graafikko Hannamari Ruohonen tavoittaa puhuttelevissa tussipiirroksissaan herkasti pienen tyton elamanpiirin ja tunteiden kirjon.