Ennen kuimme ennätämmä
Niitä saloja sanella,
Niitä nimiä nimetä,
Kunne kulkea tahomma;
Ajatukset aivoissamme
Jäävät jälell jälkiämme.
(Kuuluttua huuvon ulkoa, jota ei voi selittää,
varustautuuvat viettelemään Ruunulinnaa.)
KIVUTAR.
Jo mie tulen tuttuisein,
Kulen kuhtuin kummisein,
Viettelemään viisasta,
Yllyttämään ylpeetä,
Ylintävaltaa vaatimaan.
Sana kansan kaottaa,
Sana sankarin satuttaa,
Niin myös viisaan villittää,
Kevätpäiväll pälvelle,
Valo Auringon aholle,
Käärmeen saattaa kätköstään,
Maon maasta maattuvaan:
Niin myös ylpeys yllyttää,
Näyttäin konnall korkeutta.
Lennän pilvenkannall tuon,
Jossa onnen hällen suon.
Asettauvun aijallen,
Panettauvun taijallen:
Ensin sanon sankariks,
Sitten kuhun kuninkaaks,
Majesteetiks mainihen,
Ruunattavaks Ruhtinaks.
Jos minust ihtens kavoittaa,
Kyll vaimons hänen tavoittaa.
LUONNATAR.
Minkätähen mielessänne
Ja myös aina kielessänne
Pysyy petos, yllytykset,
Vijattoman villitykset.
KIVUTAR (Ei kuulevanaan Luonnattaren sanoja.)
Emäntä kyllä ennättää,
Kohta sen tuuli lennättää,
Täyttämään tätä työtäni;
Kuin vaan höplitän vyötäni.
(Höplittää vyötään; ukkoisen jyrinä ja tuli.)
Kuulen kummini lennosta,
Mitä hän mielii ennustaa.
(Lemmes ja Luonnatar loikastautuuvat seurasta.)